Vieläkään en voi ihan täysin käsittää, että kävin juoksemassa Kympin yhdessä tunnissa. smile_omg.gif Eihän se tietenkään mikään maraton ole, mutta melkoinen saavutus silti mulle, joka ei juoksusta aiemmin ole välittänyt. Eiliseen asti en myöskään voinut uskoa sitä juoksuhurmaa, mikä moniin iskee, kun tarpeeksi lenkkeilee. Nyt voin uskoa! Ihanaltahan se tuntuu, kun jalat vaan liitää alla, eikä tunnu edes pahalle. Eihän toi lenkki tietty olis onnistunu yhtä loistokkaasti, jos ei olis ollut parin kuukauden treenausta takana. Palkitsevaa huomata, että oma kunto on tosissaan noussut hurjasti huhtikuun alun jälkeen. 10 kilsan lenkki tuntui eilen samalta kuin alkukeväästä 20 minuutin lönköttely.
 
Istuskelin lenkin päätteeksi Töölönlahden rannalla. Ympärillä yksi, jos toinenkin, oli aivan tohkeissaan omasta suorituksestaan ja lenkillä vallinneesta tunnelmasta. Joukko (tässä tapauksessa noin 17 000 juoksijaa) innosti kummasti muakin eteenpäin. Varsinaisesti en jutteleseuraa matkan aikana kaivannu, joten yksin osallistuminen ei ollutkaan niin kamalaa, mitä aluksi kauhistelin.
 
Lenkin päätteeksi ahdoin napaan pastaa ja muuta palauttavaa, myös urheilujuomaa kului. Varmasti hyvä ratkasu palautumisen kannalta. Kun pääsin kotiin pari tuntia maaliin tulon jälkeen, kaaduin sohvalle. Väsytti mutta silti uni oli kaukana. Lopulta torkahdin hetkeksi, mutta sain kammettua itteni saunaa viideltä. Löylyt teki kyllä hyvää.
 
Treenausmotivaatiota piti tähän asti yllä juuri Naisten Kymppi - ja tietenkin tuleva kesä. smile_wink.gif Nyt täytyy ottaa uusi etappi, jota kohden lenkkeillä ja pyöräillä... Voisikohan se olla vaikka Vantaan maratonin yhteydessä juostava puolimaraton. Ehkäpä. smile_regular.gif Joka tapauksessa tuntuu hyvälle, vaikka lihakset onkin vähän kipeet ja nilkat arat. Ottaisin uusiksi vaikka jo ensi viikonloppuna!