keskiviikko, 30. toukokuu 2007

Pökerryksissä piraateista

 

On ne vaan niin ihania, siis uusimman Pirates of the Caribbean -leffan päätähdet. Kävin katsomassa kolmannen, ja viimeisen (nyyh), osan eikä tarvinnut pettyä. Aivan loistava päätös trilogialle! Jack Sparrow'n kommelluksille sai taas nauraa kippurassa. Johnny Depp -fanille oli Deppiä tarjolla välillä jopa monena kappaleena yhtä aikaa. Ihanaa, voih. smile_regular.gif Orlando Bloomin miehistyminen oli ihan selvää, ainakin ensimmäiseen osaan verrattuna. Komea kuin mikä. Joku voi tässä vaiheessa jo miettiä, että mitenkäs se juoni yms. Musiikki oli mahtavaa ja välillä tuntui siltä kuin valkokankaalla lentelevät ja kimpoilevat tykinkuulat sekä laivankappaleet olisivat tulleet suoraa kohti katsojaa. Tietysti pieniä epärealistisia kohtiakin löytyi, mutta merirosvosadustahan kyse olikin eli ei kaiken tarvitse olla niin aidonoloista tai realistista. Taistelukohtaukset veivät mukanaan ja hetkittäin heikottikin, kun esimerkiksi Davy Jones intoutui käyttelemään lonkeroitaan. Imelää imelämpi hemppaus-kohtauskin oli saatu mahtumaan leffan loppumetreille. William Turner ja Elisabeth Swann avioituivat miekkailun tiimellyksessä ja näin he saivat toisensa - ainakin päiväksi joka 10. vuosi.
 
Ilman muuta ostan dvd-boxin, kun sellainen trilogiasta ilmestyy! smile_regular.gif

keskiviikko, 30. toukokuu 2007

PABLO NERUDAA TAPAAMASSA

On vuosi 1965. Takanani purjehtivat aallon harjalla kaksi merihevosta. Istun ravintola Sea Horsen ikkunapöydässä ja odotan Pablo Nerudaa. Runoilija on saapunut maailman laidalta Helsinkiin.

Huomaan suosikkirunoilijani astuvan ovesta sisään ja hetkessä hän istahtaa pöydän toiselle puolelle vastapäätäni. Hänen tummat silmänsä porautuvat minuun, kun hän tervehtii minua: "

Holà!"

Tapaamme sinun ajassasi, sinun elämässäsi, jonka 2000-lukulainen käsittää osaksi historiaa. Yhteistä aikakausillemme ovat luodit, jotka vuodattavat viattomien verta. "

Olet runojesi kautta ihmisen ääni", huokaan hänelle ihailevasti. "Ne ovat lauluja, kuvia, maasta ja maailmalta."

Lähettiläs ja pakolainen

Chileläisen Nerudan elämään ennen tapaamistamme on liittynyt monia paikkoja, matkoja ja kasvoja. Hän on ollut maansa konsulina, mutta myös paennut oman maansa hallintoa. Maanpakolaisuuden jälkeenkin hän on matkannut ympäri maailmaa ja nyt hän istuu edessäni.

Hän ottaa käteni käteensä. Pidättyväisyydestä, josta olen kuullut puhuttavan, ei ole merkkiäkään. Hän pohtii ihmisten loppumatonta tarvetta taistella keskenään: "

Sodat, joita vielä kohtaamme, ohittavat meidät samoin kuin ne, jotka ovat jo ohittaneet meidät", hän toteaa. "Erottaen meidät toisistamme; tappaen meistä joka kerta jotakin."

Hän katsoo pöydän pintaa ja kuvailee, kuinka häpeä turhista luodeista kuitenkin aina jättää merkkinsä aikaamme.

"Kuka voisi poistaa sen säälimättömyyden, joka on kätketty viattomaan vereen." Se on hänen vastauksensa.

Mies, joka on kirjoittanut lukuisia rakkausrunoja naisilleen, tuntee selvästi myös raadollisuuden, jonka hetkittäin kohtaamme ympärillämme. Mietin, onko hän aina ollut samanlainen, vai aiheuttivatko Espanjan sisällissodan aikaiset kokemukset ja hänen ystävänsä, Federico Garcia Lorcan, teloitus häneen ne arvet, joista hän puhuu.

Nerudan rantakalliot

"Kirjoita, kultaseni, kirjoita", hän

kehottaa. Hän ilmeisesti huomasi minun vaipuneen omiin mietteisiini. Hän innostuu kertomaan kesäpaikastaan meren rannalla. Hän kuvailee pikkutaloja, rehe-vää puutarhaa, istutuksia ja ikkunapuita.

Ennen kaikkea hän kertoo rannasta, aalloista ja kivistä, sekä näkinkengistä, ja minä kirjoitan kaiken ylös siniseen muistivihkooni. Mies edessäni on juuri kuvaillut pihapiirinsä tapaan, jota myöhemmät sukupolvet tulevat kutsumaan nerudiaaniseksi.

Herkkää ironiaa

On silmiinpistävää, kuinka luontevasti ja herkästi hän havainnoi ympäröivää maailmaa. Hän tarttuu niin pieniin kuin suuriinkin asioihin lempeän avoimesti ivailemalla.

Hän on mies, joka on todennut, että voit leikata kaikki kukat, mutta et voi estää kevättä tulemasta. Kaiken kokemansa jälkeen Pablo Neruda uskoo kuitenkin edelleen siihen, että maailmassa on yhä kauniita asioita ja hyvyyttä, joka ei katoa sotien jalkoihin.

Mies, joka ei vielä vuonna

1965 tiedä saavansa Nobelin kirjallisuuspalkintoa, kannustaa minua kirjoittamaan kodista. "Kirjoita kodistasi, minuutesi kasvupaikasta. Kirjoita, niin laadin sinulle esipuheen."

Tapaaminen eiralaisessa ravintolassa on päättymässä. Vain Neruda voi lopettaa tapaamisen lausahtaen: "

Onko elämässä mitään hölmömpää kuin olla nimeltään Pablo Neruda?"

"Absurdia huumoria", ajattel

en minä.

tiistai, 29. toukokuu 2007

Runo

uhrasit minuun
hetken
neuroottisuuskin on yhteistä
sanot: oikoluen toisia
sinua opettelin ulkoa
 
kuin kalkulaattorissa numeroita
numeroiden vuoksi
olet puhetta
puheen vuoksi onko
suu korvaa tärkeämpi
 
tokelteluiden telttakepeistä luotu
lunastat taivaspaikkasi
vielä ei ole myöhäistä
en ole poislukeva
 
viheltäessäsi talojen seinille
astut päälleni vanhoilla valoilla
ylität kadun ajatellen itseäsi
 
ota poistuessa
painava sormi päältäni

maanantai, 28. toukokuu 2007

Naisten Kympin jälkeisiä tunnelmia

 

Vieläkään en voi ihan täysin käsittää, että kävin juoksemassa Kympin yhdessä tunnissa. smile_omg.gif Eihän se tietenkään mikään maraton ole, mutta melkoinen saavutus silti mulle, joka ei juoksusta aiemmin ole välittänyt. Eiliseen asti en myöskään voinut uskoa sitä juoksuhurmaa, mikä moniin iskee, kun tarpeeksi lenkkeilee. Nyt voin uskoa! Ihanaltahan se tuntuu, kun jalat vaan liitää alla, eikä tunnu edes pahalle. Eihän toi lenkki tietty olis onnistunu yhtä loistokkaasti, jos ei olis ollut parin kuukauden treenausta takana. Palkitsevaa huomata, että oma kunto on tosissaan noussut hurjasti huhtikuun alun jälkeen. 10 kilsan lenkki tuntui eilen samalta kuin alkukeväästä 20 minuutin lönköttely.
 
Istuskelin lenkin päätteeksi Töölönlahden rannalla. Ympärillä yksi, jos toinenkin, oli aivan tohkeissaan omasta suorituksestaan ja lenkillä vallinneesta tunnelmasta. Joukko (tässä tapauksessa noin 17 000 juoksijaa) innosti kummasti muakin eteenpäin. Varsinaisesti en jutteleseuraa matkan aikana kaivannu, joten yksin osallistuminen ei ollutkaan niin kamalaa, mitä aluksi kauhistelin.
 
Lenkin päätteeksi ahdoin napaan pastaa ja muuta palauttavaa, myös urheilujuomaa kului. Varmasti hyvä ratkasu palautumisen kannalta. Kun pääsin kotiin pari tuntia maaliin tulon jälkeen, kaaduin sohvalle. Väsytti mutta silti uni oli kaukana. Lopulta torkahdin hetkeksi, mutta sain kammettua itteni saunaa viideltä. Löylyt teki kyllä hyvää.
 
Treenausmotivaatiota piti tähän asti yllä juuri Naisten Kymppi - ja tietenkin tuleva kesä. smile_wink.gif Nyt täytyy ottaa uusi etappi, jota kohden lenkkeillä ja pyöräillä... Voisikohan se olla vaikka Vantaan maratonin yhteydessä juostava puolimaraton. Ehkäpä. smile_regular.gif Joka tapauksessa tuntuu hyvälle, vaikka lihakset onkin vähän kipeet ja nilkat arat. Ottaisin uusiksi vaikka jo ensi viikonloppuna!
  • Kirsikankukkia

    627349.jpg